MEHUreikä

MEHUreikämestari 2015 ja 2016 Heikki Hamberg Che Guevaran seurassa.

Säännöt

  1. MEHUreikä on MEHU ry:n jäsenten välinen golfin reikäpelin mestaruuskilpailu. Voittaja saa vuodeksi haltuunsa MEHUn reikämestari -tittelin ja sen osoitukseksi taulun golfarista nimeltään Che Guevara, tunnettu myös Kuuban vallankumoussankarina.
  2. Peli pelataan noudattaen golfin reikäpeliä koskevia sääntöjä. MEHUreikäpelissä käytetään täysiä henkilökohtaisia tasoituksia (siis pelitasoitus myös yli 36) ja niiden antamia kenttäkohtaisia slopeja. Tämän vuoksi tasoituksilla 36 ja yli pelaavat miehet pelaavat ns. punaiselta tiiltä. Alle 36 tasoituksella olevat voivat pelata miltä tiiltä tahansa (koko kisan ajan samalta!) kentän slopen antamalla tasoituksella.
  3. Määräaikaan mennessä kilpailuun ilmoittautuneet arvotaan ottelukaavion ensimmäiselle kierrokselle 8, 16, 32 jne. ottelupariksi MEHUn golfjaoston toimesta. Edellisen turnauksen sijoitukset otetaan huomioon siten, että finaaliin ja semifinaaliin yltäneet sijoitetaan kaavion eri päihin.
  4. Otteluparit sopivat keskenään milloin ja missä pelaavat. Peli on pelattava ja sen tulos ilmoitettava ottelukierrokselle annettuun määräaikaan mennessä. Pelattava kenttä voi olla toisen tai molempien pelaajien kotikenttä. Pelaajat maksavat itse mahdolliset greenfeet ym. maksut.
  5. Loppuottelu pelataan sellaisella kentällä, joka ei ole kummankaan kilpailijan kotikenttä. 
  6. Ottelujen tulokset ilmoitetaan mahdollisimman pian MEHUn golfjaostolle.
  7. Pelien etenemistä voi seurata nettiosoitteesta http://www.mehu.net/.
  8. Tarvittavat tulkinnat antaa ja mahdolliset epäselvyydet ja erimielisyydet ratkaisee MEHUn golfjaosto.
PELAAJAEMAILPUHKOTISEURAHCP

MEHUreikä 2020

 

ILMOITTAUTUNEET

Hamberg Heikkiheikki.hamberg@gmail.com+358 407 182 635TGK20,5
Saarenketo Karikari@saarenketo.fi+358 403 101 242VGC25,7
Pieviläinen Ristoristo.pievilainen@kolumbus.f+358 503 849 188NG20,1
Lager Kaikai.lager@hotmail.com+358 449 787 374HIFK17,6
Kekkinen Ariarit.kekkinen@gmail.com+358 405 151 093SHG23,2
Yli-Kovanen Juhajuha@yli-kovanen.fi+358 400 602 398SG20,2
Salomaa Markkumarkku.salomaa@mvl.fi+358 407 524 455SGR26,0
Simola Nikoniko.simola@proliitto.fi+358 405 668 517SHG15,7
Antila Jormajorma.antila@outlook.com+358 405 861 028GuG19,7
Norrmén Kimmokimmo.norrmen@suomiforum.com+358 407 226 857NK25,5
Eurén Jyrkijyrkieur@gmail.com+358 405 028 544RuG13,3
Mäkelä Mattimatti.makela100@gmail.com+358 400 515 942KGV16,2
Komulainen Ariari.komulainen@proliitto.fi+358 405 460 858SHG22,3
Lahtinen Mattimasa.lahtinen@pp.inet.fi+358 405 288 310HyG29,6

 

Reikäpelin ratkettua jompi kumpi pelaajista ilmoittaa tuloksen esim. WhatsApp-ryhmän kautta. Tulos ilmoitetaan seuraavalla tavalla: reikiä voitolla/reikiä pelaamatta, esim. 2/1.

Jos matsi on 18 reiän jälkeen tasan, pelataan (jos se on mahdollista) lisäreikiä ratkaisuun asti tai ratkaistaan paremmuss esim. puttikisalla tms.

MEHUreikä PELIKAAVIO 2020

28.6.2020
mennessä
 

 

    26.7.2020
mennessä
      8.8.2020
mennessä
     23.8.2020
mennessä

 

Lager Kai
Kekkinen Ari

Pieviläinen Risto
 

  

Saarenketo Kari
Lahtinen Matti

 

 

                     
 

 
 

   
 

  

Yli-Kovanen Juha
Salomaa Markku

  

                     
 

Simola Niko
Norrmèn Kimmo

   
 

  
 

  

Hamberg Heikki
Komulainen Ari

 

  
 

 

Eurèn Jyrki
Mäkelä Matti

Antila Jorma
 

  
Reikäpelin finaalipari Jotma Antila ja Risto Pieviläinen

 

 

 

MEHUreikä 2019


MEHUn reikämestaruus vuonna 2019 ratkaistiin 22.8.2019 Nurmijärvellä. Finaalin ja mestaruuden vei jatkoreiällä Risto Pieviläinen.

 

PELIKAAVIO

Ensimmäinen kierros
23.6.2019 mennessä
Toinen kierros
21.7.2019 mennessä   
Semifinaali
11.8.2019 mennessä
Finaali
1.9. mennessä
   
 

Matti Mäkelä
Risto Pieviläinen 2/1

  

Kari Saarenketo
Risto Pieviläinen 5/4

   
  

Risto Pieviläinen 4/3
Jyrki Eurén

 

Jyrki Eurén jatkoreikä
Kai Lager

   
 

Jyrki Eurén 4/3
Matti Lahtinen  

  

Matti Lahtinen 2/0
Kimmo Norrmén

   
   

Risto Pieviläinen lisäreikä
Jorma Antila  

   
 

Ari Kekkinen 6/5
Heikki Hamberg

  

Heikki Hamberg 2/0
Kari Mikola

   
  

Ari Kekkinen
 Jorma Antila 2/1 

 

Ari Näätsaari
Markku Salomaa 8/7

   
 

Markku Salomaa
Jorma Antila 2/1

 

 

 

 


Ensimmäinen kierros
24.6.2018

Neljännesfinaali
15.7.2018
Semifinaali
5.8.2018

Finaali
26.8.2018

MEHUreikä 2108
 

Vuoden 2018 MEHUreikämestari on Matti Mäkelä, joka vei Nurmijärvellä pelatun finaalin Jorma Antilaa vastaan luvuin 3/1

 

PELIKAAVIO

Kari Mikola
Kai Lager 4/2

   
 

Kai Lager 1/0
Veli Vanhanen

  

Veli Vanhanen 0/0
Markku Salomaa

   
  

  Kai Lager
Jorma Antila putti

 

Niko Simola 3/2
Matti Ahde

   
 

Niko Simola
Jorma Antila 1/0

  

Jorma Antila 2/1
Antti Palola

   
   

Jorma Antila
Matti Mäkelä 3/1

Kimmo Norrmén 2/0
Matti Lahtinen

   
 

Kimmo Norrmén
Ari Kekkinen 4/3

  

Petteri Ojanen
Ari Kekkinen 4/3

   
  

Ari Kekkinen
Matti Mäkelä 3/2

 

Kari Saarenketo
Matti Mäkelä 5/4

   
 

  Matti Mäkelä 4/3
Jyrki Eurén

  

Jyrki Eurén 2/1
Heikki Hamberg

   

 

MEHUreikä 2017


Vuoden 2017 MEHUn reikämestari on Kari Mikola.

 
1.Kierros (- 25.6.)2.kierros (-23.7.)3.kierros (-13.8.)Finaali (-31.8.)

1. Kai Lager

2. Kari Mikola (6&5)

   

3. Kimmo Norrmén

4. Risto Pieviläinen (6&5)

Kari Mikola (1&0) vs.

Jyrki Eurén

  

5. Jyrki Eurén 4&3

6. Veli Vanhanen

 

Kari Mikola (3&2) vs.

Matti Mäkelä

Kari Mikola (2&1) vs

Heikki Hamberg

7. Kari Saarenketo

8. Matti Mäkelä (2&1)

Risto Pieviläinen vs. 

Matti Mäkelä (4&3)

  

9. Markku Salomaa

10. Heikki Hamberg 3&2

   

 

MEHUreikä 2016
 

Reikäpelimestaruudesta kilpailtiin28.8.2016 Porvoon Golf kentällä mukavassa pelisäässä. Finaaliin olivat raivanneet tiensä Kai Lager ja Heikki Hamberg. Kai otti riuskan alun ja siirtyi heti kolmen reiän johtoon. Heikki tasoitti pelin ja ennen kolmea viimeistä reikää hän oli jo kolme reikää johdossa. Kai otti huikean loppukirin ja 18 reiän jälkeen oltiin tasatuloksessa. Seurasi jatkoreikä. Heikki kesti paineet paremmin ja voitti reiän. Hessu uusi näin viimevuotisen MEHUn reikämestari-tittelinsä ja saa edelleenpitää Che Guevara-aiheisen kiertopalkinnon seinällään.

1. kierros 1. - 23.6 2. kierros 27.6 -        17.7 3. kierros  18.7 -       14.8Finaali 15. - 31.8
1. Kari Heikkilä   
2. Jyrki Euren 4&3   
                              1-2 Jyrki Euren 3&2  
 5-6 Matti Mäkelä  
3. Jani Huhtamella   
4. Matti Ahde 4&3   
 3-4 Matti Ahde  
 9-10 Kai Lager 2&1  
5. Matti Mäkelä, putti 3, 4, 9, 10 Kai Lager 5&3 
6. Risto Pieviläinen 7, 8, 11, 12 Kari Saarenketo 
 7-8 Kari Saarenketo 3&2 Heikki Hamberg
 11-12    Kimmo Normen Kai Lager
7. Kari Saarenketo 4&3 13 Heikki Hamberg &&5 
8. Matti Lahtinen 1, 2, 5, 6 Jyrki Euren 
    
9. Kari Mikola   
10. Kai Lager 2&1   
    
11. Kimmo Normen 6&4    
12. Markku Salomaa   
    
13. Heikki Hamberg   

 

 

MEHU reikä 2015
 

MEHUn reikäpelifinaali pelattiin hyvissä olosuhteissa Hirvivaaran Golf kentällä Heikki Hambergin ja Kari Saarenkedon välillä. Jännitys säilyi 14 reiälle asti. Sitten Heikki Hamberg voitti 2 seuraavaa reikää ja voittotulokseksi tuli Heikille 3&2. Peli oli tasoituksiin nähden erittäin korketasoista. Pistebogeynä lasketut tulokset Kari Saarenketo 34 ja Heikki Hamberg 39. Pelinaikana tehtiin yhteensä yhteensä 3 birkkua ja reikätuloksia tasattiin molempien birdeillä ja paareilla useamman kerran.

1. kierros 1. - 30.6.

2. kierros
1. - 31.7.
3. kierros
3. - 20.8.
Finaali
21.8. - 3.9.
1. Jani Huhtamella   
2. Yrjö Orajärvi 3&2   
 Yrjö Orajärvi  
 Heikki Hamberg  
3. Markku Salomaa  Kari Saarenketo
4. Matti Lahtinen (sairaus)  Heikki Hamberg 3&2
 Kari Saarenketo 4&3  
 Markku Salomaa  
5. Kari Saarenketo 2&1   
6. Kimmo Norrmen   
    
    
7. Heikki Hamberg 4&3   
8. Risto Pieviläinen   
  Jyrki Euren 
  Heikki Hamberg 2&1 
9. Matti Mäkelä   
10. Jyrki Euren 2&1   


 

MEHUreikä 2014
 

Loppuottelu pelattiin Gumböle Golf, Espoo keskiviikko 3.9. Peli käynnistyi 15:30 erittäin hyvässä syksyisessä säässä. Molemmat pelaajat hieman hoipertaen alkuun ja peli ei ollut tasoltaan pelaajiensa näköinen. Jani kulki hienoisessa johdossa aina viimeiselle 9r osuudelle. Sitten alkoi peli tasaantua huipennusta kohti. Väylällä 17 Kari teki böödin ja tilanne tasan. Väylä 18 Par3 molemmat avasivat greenille, etäisyys lipulle noin 3m. Paremmaksi puttaajaksi osoittautui Jani ja täten Jani Huhtameela:sta tuli vuoden 2014 MEHUnn reikämestari.
 


1. kierros 22.6.2014
mennessä.

2. kierros 20.7.2014
mennessä. 
3. kierros 10.8.2014
mennessä. 
Finaali kierros
pelataan 31.8.2014
mennessä.
1. Kari Saarenketo 5&3   
2. Markku Salomaa   
 Jani Huhtamella 3&2  
 Kari Saarenketo  
3. Risto Pieviläinen   
4. Jani Huhtamella 2&0   
  Kari Heikkilä 5&4 
  Kari Välimäki 
5. Kari Mikola 3&2   
6. Yrjö Orajärvi   
 Kari Heikkilä, 1&0  
 Kari Mikola, Vihti  
7. Kimmo Normen   
8. Kari Heikkilä 4&3   
   Jani Huhtamella 1&0
   Kari Heikkilä
9. Kari Välimäki 3&1   
10. Matti Lahtinen   
 Matti Mäkelä  
 Kari Välimäki 1&0  
11. Heikki Hamberg   
12. Matti Mäkelä 4&2   

 

MEHUreikä 2013
 

Loppuottelu pelattiin Gumböle Golfissa Espoossa maanantaina 9.9.2013. Kenttä tarjosi kierroksen kuluitta. Kilpailu oli tiukkaa vääntöä loppuunsaakka. Petteri Ojanen oli 17. reiän jälkeen yhden edellä ja viimeinen väylä tasattiin joten vuoden 2013 MEHUreikämestariksi leivottiin Petteri Ojanen.

1. kierros pelataan
30.6.2013 mennessä

2. kierros pelataan
25.7.2013 mennessä

3. kierros pelataan

15.8.2013 mennessä

Finaali pelataan
5.9.2013 mennessä
1. Näätsaari Ari 2&1   
2. Saarenketo Kari   
 Näätsaari Ari  
 Mäkelä Matti 2&0  
3. Pieviläinen Risto   
4. Hamberg Heikki 2&0   
   Mäkelä Matti
   Ojanen Petteri 1&0
5. Euren Jyrki   
6. Mäkelä Matti 7&4   
 Hamberg Heikki  
 Ojanen Petteri 4&3  
7. Salomaa Markku   
8. Ojanen Petri 5&3   
   Ojanen Petteri 2&1 
   Huhtamella Jani 
9. Huhtamella Jani 9&3   
10. Norrmen Kimmo   
 Nyyrölä Petri  
 Huhtamella Jani 1&0  
11. Nyyrölä Petri   

 

MEHUreikä 2012

MEHUreikämestariksi 2012 pelasi Petteri Ojanen. Finaalissa Petteri voitti Jyrki Eurenin selkeästii 7&5. Finaali pelattiin Luukin kentällä.