Kulttuuri

KULTTUURI

 

Kulttuuria ei voida rajata pelkästään taiteelliseksi tai kirjalliseksi kulttuuriksi, vaan mitä tahansa inhimillistä toimintaa voidaan pitää kulttuurina - ainakin MEHU-kulttuurina. MEHU:n kulttuurijaos jatkaa toimintaa. Jos sinulla on kiinnostusta toimintoihin, joilla ihminen aisteilla havaittavin keinoin koettaa herättää toisissa itse kokemiaan tunnelatauksia, niin MEHU:n kulttuurijaos on sinun juttusi.

Vastuu Mehun "taiteellisesta johtamisesta"  vuodeksi 2024  Kari Leppänen.

 

Vuoden 2024 tapahtumia:

 

Teatteriin

sunnuntaina 25.2.2024 klo 15

Tapanilan Työväen Näyttämö näytelmä

Kahvi kuumana.

Siinä itse mestarietsivä Hercule Poirot ratkoo visaista juttua.

Esitys on Tapanilan työväentalossa, Sompiontie 4.

Työväentalo on aivan Tapanilan aseman vieressä.

 

Mukana 7 Mehulaista.

 

 

 

 

 

 

Vuoden 2023 tapahtuma.

 

 

 

 

Antti ja Vuokko Nurmesniemen näyttelyn opastettua kierrosta  Desingmuseossa 28.3.2023 oli katsomassa viisi mehulaista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiertokäynti Tammisaaren entiselle punavankileiri- ja pakkotyölaitosalueelle 26.8.2023.

 

 

 

 

27.8.2023

 


Merihaan urheilijoiden ryhmäkuva

 

 

Merihaan urheilijoista koostuva joukko osallistui 26.8.2023 kiertokäynnille Tammisaaren entiselle punavankileiri- ja pakkotyölaitosalueelle.

Sture Lindholm alusti ja toimi oppaanamme.

Tämän jälkeen siirryimme tilaisuuteen muistomerkille.

Vuoden 2022 tapahtumat.

 

Kulttuurikerhon syksyn kohde oli Helsingin taidehalli, sunnuntaina 16.10. kello 15.00.
Siellä on näyttely "Aallot - Aino ja Alvar keräilijän silmin".

Mukana 8 Mehulaista.


Linkki https://taidehalli.fi/events/aallot-aino-ja-alvar-kerailijan-silmin/

 

 

Teatteri Tulen esitys Kivinokassa

Leena Härmän kirjoittama näytelmä Viekää tuhkakin pesästä

 

Yhdeksän Mehulaista oli mukana

16.7.2022 Kivinokan kesäteatterissa.

 

Vakavan aiheen ympärille oli ripoteltu sopivasti huumoria.

Väliajalla juotiin kupposet kahvia lämmikkeeksi.

Vaikka sää oli viileä, osa suuntasi Pirjon "sinisen huvilan" terassille

pureskelemaan esitystä ja eväitä.

Mukavaa oli, kiitos kaikille mukana olleille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Chiharu Shiotan äärirajoilla herätti ihailua.

 

 

Kulttuuri-tapahtuma 12.5.2022 Espoon WeeGee-talo

Vastuun Mehun "taiteellisesta johtamisesta" saivat vuodeksi 2022 Kari (Leppänen) ja apurinaan Ellu (Rossi-Raittinen).

Haaste on suuri, mutta tahtipuikko on jo alkanut heilua ja vasket helistä.

 

Ensimmäiset tahdit kulttuurielämyksiin otettiin 16 mehulaisen kanssa WeeGee museokäynnillä Tapiolassa 12.5.2022.

Oppaan johdolla tutustuimme juuriimme.

Kahvilassa vietettiin sulattelutauko ja pohdittiin kuulemaamme ja kokemaamme, mutta sinne ei juurruttu vaan omatoimisella kierroksella jatkettiin. Nähtävää jäi vielä toiseenkin kertaan. 

 

 

 

Tapahtumat vuonna 2020

 

MEHUn kulttuurijaos järjesti:

Oispa kaljaa- näyttely, mukana oli 18 Mehulaista.

Opastettu kierros torstaina 5.3.2020 alkaen klo 15.00

Hotelli- ja ravintola museo, Kaapelitehtaalla

 

Sisäänpääsy 5€ tai museokortti,

MEHU maksoi opastuksen (75€).

Opastuksella perehdytään oluen valmistukseen ja siihen vaikuttaviin tekijöihin sekä oluen merkitykseen kansanuskossa sekä ihmisten arjessa ja juhlassa. Lisäksi tarkastellaan yhteiskuntaa olutta juovien ihmisten säätelijänä ja rakenteiden luojana. Valokuvat, esineet ja mainokset eri aikakausilta johdattavat menneiden aikojen olutmuistoihin.

 

Opastetulle kierrokselle oli mahdollista ostaa myös oluttasting-paketti, joka johdattaa erilaisten olutmaistiaisten kautta oluen

eri aikakausiin.

Maistettavat oluttyylit kuvastavat aikaansa ja sen kulttuurihistoriaa sekä olutkulttuurin vaiheita.

Maistiaiset nautitaan kierroksen aikana.

 

Tastingiin kuuluu neljä tasting-annosta erilaisia oluita, mm. tätä näyttelyä varten tehty pils-tyyppinen Oispa kaljaa -olut. Tastingin hinta 15€/henkilö.

Tasting meni hyvin kaupaksi. Ensin maisteltiin sahtia, sitten Koffin porteria, Ipaa ja lopuksi Oispa kaljaa-olutta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvanveistäjä Laila Pullisen näyttelyssä Myyrmäen Artsissa 30.10.2019. Aurinko tunturissa, sijaitsee Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Kreikkalaisen mytologian sankarihahmot Herakles ja Hermes nimettynä urheilusankareidemme mukaan. Herakles/Harju sekä Hermes/Myllylä teokset sekä Mehulaisia näyttelyssä mukana olleita.

 

KULTTUURIA vuonna 2019.

 

Kulttuuria ei voida rajata pelkästään taiteelliseksi tai kirjalliseksi kulttuuriksi, vaan mitä tahansa inhimillistä toimintaa voidaan pitää kulttuurina - ainakin MEHU-kulttuurina. MEHU:n kulttuurijaos jatkaa toimintaa. Jos sinulla on kiinnostusta toimintoihin, joilla ihminen aisteilla havaittavin keinoin koettaa herättää toisissa itse kokemiaan tunnelatauksia, niin MEHU:n kulttuurijaos on sinun juttusi.

Kulttuurijaosta vetää Ulla Tuononen ja Pirkko Huhtakallio.

 

MEHUn kulttuurijaos järjesti retken taidemuseoon 30.10.2019 ja suosittelee tutustumista näyttelyyn.

LAILA PULLINEN
- vantaalainen kuvanveistäjä

näyttely Vantaan taidemuseossa 19.9.2019-12.1.2020, torstaisin klo 17.00 ilmainen opastus. Artsiin on aina vapaa pääsy.

Laila Pullinen (1933-2015) oli paitsi merkittävimpiä suomalaisia kuvanveistäjiä myös monipuolinen kuvataiteilija. Laila Pullisen elämäntyön ydin on yllättäen Vantaalla: julkisissa teoksissa lentokentällä, kaupungintalon pihalla ja aulassa sekä Nissbackan kartanon veistospuistossa Vantaan Sotungissa.  

Vantaan taidemuseo Artsin Laila Pullisen työtä laajasti luotaavan näyttelyn kuratoi Pullisen poika Jean Ramsay. 

*************************************************

 

MEHUn kulttuurijaos järjesti

tutustumisen Hietaniemen hautausmaalle.

 

Tiistaina 28.5.2019, kokoontuminen klo 17.00

Hietaniemen hautausmaan vanhan kappelin luona

Mechelininkatu 2 e,  (Marian sairaalaa vastapäätä).

 

Kierroksella käytiin mm:ssa Taiteilijoiden kukkula,

Presidenttien haudat.

 

Oppaana Ulla.

 

Säävaraus.

**************************************************

 

         Kulttuurijaos kävi 16.3.2019 tutustumassa Oodiin ja

         Kino Reginaan.

 

Tutustuttiin yhdessä omatoimisesti keskustakirjasto Oodiin ja

sen jälkeen Kino Reginaan elokuviin klo 18.00 näytökseen.

 

MEHU maksoi elokuvalipun. Mukana 16 Mehulaista.

 

Kino Regina sijaitsee Oodin ensimmäisessä kerroksessa.

 

Elokuva on japanilaisen Naoko Ogigamin ohjaama Glasses v.2007.

Uupunut uranainen Teeko matkustaa lomalle pikkusaarelle, jossa aika tuntuu pysähtyvän.

Mutta paikassa on jotain erikoista: asukkailla on kummallisia rutiineja ja kaikilla on silmälasit.

 Saaren jännittävin harrastus on mietiskelyn metodi ”twillghting”.

Katsojaa hemmotellaan ekspressiivisellä, värikylläisellä kuvauksella ja viipyilevällä kerronnalla.

 

Ulla ja Pirkko

 

Kulttuuri- ja pelitapahtuma Mustikkamaalla 17.5.2018.
Taiteilijat syventyneinä työhönsä.
Helsingin Kaupunginmuseoon tutustumassa ja laulamassa kevään koululauluja 30.3.2017.

KULTTUURI

Kylttyyri! Kylttyyri! Kylttyyri! Tuo huuto on MEHU:ssa nyt syyri. Mut mikä se on se kylttyyri. Kas siinäpä pulma on jyyri.

Kulttuuria ei voida rajata pelkästään taiteelliseksi tai kirjalliseksi kulttuuriksi, vaan mitä tahansa inhimillistä toimintaa voidaan pitää kulttuurina - ainakin MEHU-kulttuurina. MEHU:n uusi kulttuurijaos jatkaa toimintaa. Jos sinulla on kiinnostusta toimintoihin, joilla ihminen aisteilla havaittavin keinoin koettaa herättää toisissa itse kokemiaan tunnelatauksia, niin MEHU:n kulttuurijaos on sinun juttusi.

 

Vuoden 2018 tapahtumia:

 

MEHUn kulttuurijaos järjesti:

Tutustuminen Päivikki ja Sakari Sohlbergin kotimuseoon

to 19.4. klo 17.00 sijaitsee Katajanokalla Kauppiaankatu 11 A 7,

paikalle pääsee raitiovaunu 4 tai 5, pysäkki Kauppiaankatu.

Mehu maksaa sisäänpääsyn 5€, opastus on ilmainen.

Tervetuloa!

Päivikki ja Sakari Sohlbergin kotimuseo

Helsingin Katajanokalla, Kauppiaankatu 11:ssa sijaitsevan jugendtalon ylimmässä kerroksessa, on Päivikki ja Sakari Sohlbergin koti. Lähes 50 vuotta kestäneen avioliiton aikana heille kertyi runsaasti kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoista esineistöä; osa on perintöä lapsuudenkodeista, osa lahjaksi saatua ja osa itse hankittua. Päivikki ja Sakari Sohlbergin toivomuksesta asunnosta tehtiin kotimuseo. Lähtökohtana on ollut säilyttää koti sellaisena kuin se heidän eläessään oli. Tämä koti on hyvä esimerkki 1900-luvun porvariskodista, ja se tarjoaa monia elämyksiä henkilö- ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneille vierailijoille.

Museon valmistelu alkoi syksyllä 2001. Kotimuseon avasi 27.8.2003 ylipormestari Eeva-Riitta Siitonen ja museomaailman tervehdyksen toi FM Leena Arkio-Laine.Museo koostuu kahdesta huoneistosta, jotka on yhdistetty toisiinsa. Pinta-alaa on noin 340 m2. Yhteensä huoneita on 11 sekä keittiö. "Valman puoleisen asunnon" keittiöön on vierailijoita varten rakennettu näyttelytila, joka jatkuu välieteiseen.

Museon sisäänpääsymaksu on 5 euroa henkilöltä (sisältää opastuksen), alle 15 vuotiaat pääsevät ilmaiseksi vanhempien seurassa. Kotimuseon esite maksaa 2 euroa.

 

Käytiin tutustumassa Päivälehden museoon lauantaina 17.2. klo 13.00 alkaen.

PÄIVÄLEHDEN MUSEO

Päivälehden museo kertoo median historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuudesta sekä sananvapauden toteutumisesta meillä ja muualla. Tarkoituksenamme on edistää medialukutaitoa ja erityisesti lasten ja nuorten lukuharrastusta. Museoon on vapaa pääsy ja kaikki toiminta on yleisölle maksutonta.

Skarpit trumputtaa
17.1. - 18.2.2018

Skarppien yhdeksännessä vuosinäyttelyssä esillä on lähes 90 työtä 18 eri taiteilijalta. Mukana on ajankohtaisia karikatyyrejä ja pilapiirroksia sekä karikatyyrit kaikista presidenttiehdokkaista.

Näyttelyn taiteilijat: Markku Haapaniemi, Teppo Järvi, Juha Kalliolahti, Erkki Kangas, Kerberos, Jorma Lampela, Eric Leraillez, Janne Markkanen, Micaela Morero, Tero Mäkelä, OlliBull, Kimmo Pälikkö, Pasi Rahikainen, Elina Rajala, Jope Ruonansuu, Teuvo Salminen, Heimo Suomalainen sekä Miki Wallenius.

* Trumputus on 1700-luvun alusta peräisin oleva ilmoitustapa, jossa rummutuksen avulla kerrottiin kadun kulmassa kansalaisille uutisia. Perinne eli aina 1900-luvun alulle.

Tapahtuman jälkeen pohtimaan kuulemaamme ja näkemäämme hyvän ruuan tai juoman kera yhdessä sovittuun paikkaan.

Seuraava tapahtuma:

HAKASALMEN HUVILA, avoinna su 11-17
Mannerheimintie 13b

Lauantaina  10.3. Hakasalmen huvilaan, ilmainen konsertti alkaa klo 14.

Konsertit Hakasalmen huvilassa la 10.3. klo 14

Jotain on tapahtumassa – lauluja talvesta kevääseen Vapaa pääsy, ohjelma 5 euroa.

Laulajat: Merikukka Muurinen, Milla Tommila ja Anna-Leena Widell konsertoivat pianisti Ilona Lambergin kanssa taittuvan talven ja kevään kehräävän voiman tunnelmissa. Konsertin liedlaulut, duetot ja aariat rakastetuista oopperoista välittävät kuulijalle tämän murroksen ihanuutta ja hulluutta.

Meneillään näyttelyt:

100 ja rapiat

Vihan kevät – Helsinki 1918 –installaatio

Perinteinen Kulttuuri- ja pelitapahtuma

Mustikkamaalla 17.5.2018.

Taiteilijat taiteilijat ja muut pelasi bocciaa, petankkia, mölkkyä ym.
 

 

Vuoden 2017 tapahtumia:

 

Tutustuminen Helsingin kaupunginmuseoon Aleksanterinkadulle.

30.3.2017 klo 16:30 tutustuminen näyttelyihin omatoimisesti ja sen jälkeen laulamaan kevään koululauluja klo 18:00.

 

Kulttuuri- / pelitapahtuma Mustikkamaan majalla

ke 17.5.2017 klo 15:00 alkaen.

 

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

MEHU:n kulttuurijaos järjesti vuonna 2016 :

 

To 20.10 2016 tutustumisen Myyrmäessä taidemuseo Artsiin (on ihan aseman lähellä), johon meillä oli opastus alkaen klo 18:00. Oppaana Jean Ramsay. Paikalla 11 Mehulaista.

Artsissa on parhaillaan menossa:

Cover Art – Eläköön Vinyyli!
17.6.16–15.1.17

Vantaan taidemuseo Artsi tuo vinyylilevyjen kansitaiteen suurnäyttelyssä esille helmiä, harvinaisuuksia ja hillittömiä nostoja. Cover Art – Eläköön Vinyyli! -näyttelyyn valikoitui kokoelma vinyylilevyjen kansien taidetta 40-luvulta ylihuomiseen, lukuisista eri kokoelmista.

ARTSI
Myyrmäkitalo
Paalutori 3, 01600 Vantaa
taidemuseo@vantaa.fi
043 826 8990

 

Kulttuuri- / pelitapahtuma Mustikkamaan majalla

ke 18.5.2016 klo 16:00 alkaen.

Kulttuurijaoksen järjestämä peli-iltaa vietettiin Mustikkamaalla ke 18.5., paikalla oli 13 Mehulaista. Yhdessä pelailtiin Petankkia ja joillekin uutta tuttavuutta Mölkkyä, joka osoittautui mukavaksi seurapeliksi.

Makkara ym:t maistui ja ilma oli jopa kesäinen.

Kiitos kaikille, jotka olitte mukana!

 

 

 

 

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------