Tervetuloa MEHU-maailmaan
MEHU ry on aloittanut toimintansa v.1979. Alussa toiminnassa oli mukana muutama kymmenen jäsentä ja toiminnan muotona oli lentopallo. MEHU syntyi kuitenkin suureen tarpeeseen. Aikuiselle väelle ei ollut tarjolla aikuisille sopivaa liikuntaa, jota ei harjoiteta otsa kurtussa. Muutaman vuoden kuluessa seurasta kehittyi monipuolinen kuntoseura, jonka jäsenmäärä on parhaimmillaan saavuttanut lähes tuhannen rajan. Nykyisin jäsenmäärä on hiipunut ollen vuonna 2019 vajaa 200.
Seuran lajivalikoimassa on tänään mm. petankki, keilaus, biljardi, golf, darts. Kesällä toimintaa harjoitetaan seuran hallinnassa olevalla Mustikkamaan mökillä ja talvella lajien toimintapaikoissa. Useimmissa lajeissa pyörii erilaiset sarjat, joiden lähtökohtana on, että kaikki halukkaat ja myös aloittelijat voivat niihin osallistua.
Valtiotieteen vanhassa tietokirjassa määritellään, että kilpailu syntyy siitä, kun useat samaan aikaan pyrkivät yhteiseen päämäärään kaikkien sitä kuitenkaan saavuttamatta. Tämmöistä kilpailua ei MEHUssa sen nykyisen historian aikana ole vielä havaittu. MEHUssa kilvoitellaan vain siitä kuka saavuttaa nopeimmin yhteisen MEHUisan päämäärän.
Päämääränä on hyväksyä oma olotila , ja hyväksyä myös muiden vastaavaa olotila ja voida näin ehkä hieman paremmin esimerkiksi MEHUn riennoissa.
Seppo Lehtonen
puheenjohtaja