MEHUn johto ja yhteystiedot
Liity jäseneksi
Jäsentietojen päivitys
Anna palautetta
Uutisarkisto
 Toimintakertomus

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010
  
1  YLEISTÄ

Vuosi 2010 oli sekä toiminnallista että toisissa lajeissa hiukan hiipuvaa.  Toiminta on jakautunut kahteen osa-alueeseen; yhteisölliseen toimintaan sekä jaostojen vetämään erityistoimintaan. Yhteisöllistä toimintaa ovat olleet yhteiset julkaisut, kotisivut, kaala-illat ja Mustikkamaan mökillä pidetyt tapahtumat sekä Mehu matka. Jaostot ovat järjestäneet lajikohtaisia toimintoja harrastajien toivomusten mukaan.

TUL:n toimintaan on osallistuttu MEHUn oman arvomaailman pohjalta.
Vuoden 2010 MEHUlaiseksi nimettiin Kaisa Koskinen. Hän on toiminut seuramme aktiivisena jäsenenä ja varapuheenjohtajan useita vuosia.

Kulttuurijaosto on järjestänyt vuoden aikana monipuolisia retkiä eri kulttuuri kohteisiin ja keilailu on ollut valtavan suosittua. Mehu matka Pietariin oli menestys.

Jäsenmäärä MEHU:ssa oli vuoden 2010 lopussa noin 413, josta miehiä 281 ja naisia 132. Kunniajäseniä on 36 ja nuorisojäseniä on 13. Uusia jäseniä liittyi 25.   

Marraskuussa pidetyssä vuosikokouksessa seuran puheenjohtajalle Matti Huuhkalle ja sihteeri Pirjo Helinille annettiin jatko pestit.

1.1 Mustikkamaan vuokra-alue
Mehun jäsenistön käytössä oleva mökki on tärkeä osa toimintaa. Johtokunta on käsitellyt vuokra-alueen ja mökin asioita kokouksissaan. Vuonna 2010 mökkiin saatiin lahjoituksena isot neuvottelupöydät ja runsaasti tuoleja. Mökin ympäristöstä on huolehdittu keväällä ja syksyllä pidetyissä talkoissa. Mustikkamaan toimintojen koordinaattorina toimi Kari Mattila ja huoltomiehenä Leo Karlsson.

2  HALLINTO JA TALOUS
Vuonna 2010 johtokuntaan kuuluivat:
• Puheenjohtajana Matti Huuhka
• Varapuheenjohtajana Harri Pirhonen
• Sihteerinä ja tiedotussihteerinä Pirjo Helin
• Taloudenhoitajana Pirkko Holappa

Muut johtokunnan jäsenet

• Martti Bamberg
• Kari Mattila  
• Sirkku Salminen
• Toni Vainio
• Tupu Karjalainen
• Jukka Sipiläinen
• Leo Karlsson  

 Jaostovastaavina toimivat:
• Kari Mattila                                 Mustikkamaan varaukset ja vuokraus
• Leo Karlsson                                Mustikkamaan huolto
• Martti Bamberg 5/ Ari Arva             Sulkapallojaosto
• Kari Leppänen ja Anneli Koivisto       Petankki
• Erkki Forsberg  9/ Arto Vuorinen      Shakki
• Ari Lehikoinen                              Salibandy
• Eero Jämbäck/Leo Karlsson             Biljardi & dartsi
• Kari Mattila                                  Keilaus
• Harri Pirhonen                               Kuntoliikuntajaosto
• Ritva Lehmusoksa ja Laura Ylätalo    Kulttuurijaosto
• Petri Nyyrölä                                Golf
• Mia Karlin                                    Koomakalastajat

Jäsenasioiden hoitajana Marja Genral-Wikstedt
 
Johtokunta kokoontui vuoden 2010 aikana 9 kertaa. Syksyllä osa johtokuntaa piti perinteisen syksyisen vetäytymis- ja toiminnan kehittämistapahtuman.
Tilintarkastuksen suorittivat Jorma Virtanen ja Ville Wallin. Mehun taloudenhoitaja on raportoinut johtokunnan kokouksissa taloustilanteesta.   Vuoden 2010 lopussa tilikauden tulos on 1103,65 euroa ylijäämäinen.

3 JAOSTOTOIMINTA
3.1  Biljardi
Keppiä on käytetty Cafe´Maskotissa tiistaisin. Kamppailu HELMEN HALTIJAN -tittelistä käytiin tiistai-iltoina helmikuussa. Ratkaisu päästiin vasta viimeisellä kerralla ja voiton vei Eero Jämbäck toiseksi tuli Leo Karlsson ja kolmannen sijan jakoivat Toni Vainio ja Erkki Gröndahl. Osallistujia oli seitsemän.

Suurkaupungin Hai mestaruusottelu pelattiin 28.3. Mascotissa. Lopputulokset: 1. Jari Kannisto,
2. Erkki Gröndahl, 3. Toni Vainio, 4. Erkki Forsberg. Osanottajia oli 9.
 
Jaostovastaavina Eero Jämbäck ja Leo Karlsson

3.2  Darts
MEHUn joka vuotiseen Varma ja vapisematon käsi – kisa pelattiin 8.11. Kallion Oivassa ja voittajaksi selvisi Ari Tuusa, toiseksi tuli Anneli Koivisto ja kolmanneksi Eero Jämbeck. Pelaajia oli 9. 

Jaostovastaavina Eero Jämbäck ja Leo Karlsson
3.3.  Golf

MEHU:n golfporukoissa liikkuu golffareita n. 50 enemmän tai vähemmän aktiivista koko potentiaalin ollessa n. 150 henkilöä.
MEHUn mestaruuskilpailu 2010
16. MEHUn golfmestaruus pelattiin 3.9 Pickalan Seaside-kentällä.  Sateinen syyssää, voimakas tuuli sekä nopeat griinit varmistivat, että tulostaso ei päätä huimannut. 20:sta osallistujasta vain kärkikaksikko ylsi "kolmosella" alkaviin pistebogituloksiin.
Voittajaksi ja MEHUn golfmestariksi vuosimallia 2010 pelasi Reijo Taipale. Reijolle mestaruus oli ensimmäinen ja "Hall of Fameen" saatiin taas uusi mestari. Viime vuoden mestari Taivaisen Yrjö sinnitteli itsensä kakkoseksi mutta jäi lopulta selvästi Reijosta. 1. Reijo Taipale 35,  2. Yrjö Taivainen 30 ja 3. Yrjö Orajärvi 29
Oheiskilpailuina pelattiin: Paras MEHUnainen oli Raija Saarenketo, Parhaasta MEHUscratchista vastasi Erkki Peurala 91 lyönnillä, Lähimmäksi MEHUlippua löi Markku Salomaa 2,25 metriä, Pisimmän MEHUavauksen löi Heikki Hamberg 260 metriä.
Ulkomaan mestaruus 2010
MEHUn Ulkomaan mestaruus pelattiin 14.5. Tallinnan Niitväljan kentällä. Keli oli taas hyvä. Mitä nyt ukkonen hiukan jytisi, mutta sade alkoi aikataulun mukaisesti heti kun viimeinen MEHUryhmä oli ehtinyt klubitalon terassille korttien tarkistukseen.  Kisan voitti Risto "Pietu" Pieviläinen kivikovalla 38 bogipisteen tuloksella. Kisaan osallistui taas mukavasti porukkaa, 15 hlöä tällä kertaa. 
MEHUreikä 2010
MEHUn reikäpelimestariksi 2010 pelasi Yrjö Orajärvi. Finaali pelattiin Porvoo golfin kentällä, jossa Yrjö ei Hambergin Hessulle armoa antanut. Voittolukemat kirjattiin 4&3 Yrjölle.

Jaostovastaava Petri Nyyrölä


3.4  Jäsentapahtumat

3.4.1
Mustikkamaan juhannus
Jo vuosia ovat Stadissa juhannusta viettävät Mehulaiset kerääntyneet Mustikkamaan
majalle juhannusaattona. Grilli on ollut kuumana ja Mehulaiseen elämäntapaan kuuluvia juomia on nautittu
3.4.2
Mehumatka Pietariin 26-29.8.2010
Matka Pietariin – Venäjän kauneimpaan kaupunkiin – aloitettiin torstai-aamuna 26.8
Helsingin rautatieasemalta. Ryhmä MEHU – 37 henkilöä saapui Pietarin Suomen
asemalle iltapäivällä.
Heti asemalta aloitettiin kaupunkikiertoajelu, jonka jälkeen majoituttiin hotelli Moskovaan. Illan hämärtyessä osa joukosta suuntasi JFC-Jazz clubiin, jossa esiintyi Victor Sobolenko ja Evelina Petrova.
Perjantaina 27.8 oli vuorossa tutustuminen Pietarinhoviin – Venäjän Versailles’iin.
Perjantaina keilattiin myös Pietari-turnaus AMF-keilahallissa. Turnauksen voitti Juhani Nieminen, Kari Mattila oli toinen ja Kaisa Koskinen kolmas. Illalla oli vielä ohjelmassa jokiristeily Nevalla.
Lauantaina 28.8 alkoi Mehun perinteinen Boccian ulkomaanmestaruuskisa. Siihen osallistui 16 henkilöä. Ulkomaan mestaruuden voitti joukkue Anneli Grönfors-Leo Karlsson, Erkki Gröndahl-Pirkko Holappa-Tupu Karjalainen oli toinen ja Juhani Nieminen-Seppo Lehtonen-Heikki Kurttila kolmas.
Illalla oli vuorossa yhteinen illanvietto hotelli Moskovassa. Kotiin lähdettiin sunnuntai-iltapäivällä ja Stadissa oltiin iltahämärissä.

3.4.3
Mehukaala 26.11.2010
Vuosi huipentui Mehulaisessa lystinpidossa Mehukaalassa Pasilan Rauhanasemalla
26.11. Illanvietossa palkittiin Parhaat Mehulaiset urheilijamme tunnetusti arvokkain
menoin sekä herkuteltiin ruualla ja juomilla.
Kyytipoikana oli ohjelmaa, Mehulaista toimintaa, arpajaiset. Rytmiyhtye Huikka viihdytti.
Kaisa Koskinen valittiin vuoden 2010 Mehulaiseksi. Perinteisen kirppupelin voitti Ari Tuusa.

Jaosvastaavina Tupu Karjalainen, Leo Karlsson ja Kari Mattila.


3.5 Keilaus
Helsinginkadun keilahallissa rymisteli 21 keilaajaa maanantaisin klo 16-17. Vuoden
aikana ratkottiin monta kilpailua. Mehun mestaruuden voitti Pirkko Holappa, Markku
Rehmonen oli toinen ja Esko Rantasalmi kolmas.
Ulkomaan mestaruudesta keilattiin toukokuussa ja lokakuussa Tallinnassa. Mesta-
ruuden voitti Kari Mattila, Esko Rantasalmi oli toinen ja Seppo Lehtonen kolmas.
Helmiturnauksen voitti joukkue Esko Rantasalmi-Arto Maijala. Marrasturnauksessa
paras oli Esko Rantasalmi, Pirkko Holappa toinen ja juhani Nieminen kolmas.
Joulukuun kinkunkaatokisan kinkun nappasi Olli Peltola.

Jaosvastaavana Kari Mattila

3.6 Koomakalastajat
Koomakalastajat järjestivät Mehun pilkkikilpailut Mustikkamaalla lauantaina 6.3.

Jaostovastaava Mia Karlin


3.7  Kulttuurijaosto
Kulttuuri jaostolla oli erittäin toiminnallinen vuosi 2010
- 19.1. Carmen, Metropolitanin oopperan esitys Tennispalatsin elokuvateatterissa
- 5.2. ”Kauneuden pauloissa” Tretjakovin taideaarteet taidemuseo Tennispalatsissa
- 26.3. Caj Bremerin valokuvanäyttely ja L. Onerva – Kaupungin naiset -näyttely Ateneumissa
- 14.4. Miesten vuoro -elokuva Kinopalatsissa
- 23.4. Varaslähtö vappuun musiikkitilaisuus Juttutuvassa
- 29.4.  Arkipäivän käyttölyriikkaa -runoilta Juttutuvassa
- 2.6.  Ilja Glazunov -näyttely Kiasmassa
- 5.6. Mustikkamaan mökillä ”akvarellia ja laulua lauantaina”
- 19.8. Kuorojen kierros Juttutuvassa
- 28.8. Pietarin reissulla pienryhmä tutustui venäläisen taiteen museoon
- 23.9. Sattumien mies -levyn julkistustilaisuus Juttutuvassa
- 21.10. Viron värit -taidenäyttely Taidehallissa
- 20.11. Kymmenen Gallerian kierros Uudenmaankadun – Kalevankadun välillä

Jaostovastaavat Ritva Lehmusoksa ja Laura Ylätalo

3.8  Mustikkamaan tapahtumat
Mustikkamaan mökillä on kokoonnuttu hyvillä keleillä. Mökillä on nautittu raikkaasta ulkoilmasta ja Mehulaiseen elämänmenoon kuuluvia Mehujuomia sekä pelattu Itä-Helsingin parhaalla petankkikentällä petankkia. Myös johtokunta kokoontui kesäkuukausina mökillä. Mökkiä on myös vuokrattu ulkopuolisille kohtuullista korvausta vastaan. Vuokrauksia oli vuonna 2010 18 kpl.
Mökin vuokrahinnoittelu uusittiin vuoden lopulla.

Varaukset ja vuokraukset Kari Mattila ja Huolto Leo Karlsson.

 3.9  Petankki
Petankkia on pelattu kevään aikana Pasilan hallilla ja osittain ulkona. Sarjassa oli tällä kertaa vain viisi joukkuetta ja loppupeleissä Mustikkamaalla 15.5. mitalien kohtalo oli seuraava. Voittajiksi heittivät Seniorit (Reijo Mielikäinen ja Juhani Nieminen), hopeaa saavutti Oi ei (Anneli Grönfors ja Jukka Sipiläinen) ja himmein mitali meni Voittamattomille (Mikael Segercrantz ja Kari Leppänen).

Syksyllä alettiin kokeilla uutta mallia, missä syksyn ottelut pelataan Mustikkamaalla ja kautta jatketaan seuraavan vuoden puolella sisätiloissa ja sen jälkeen taas Mustikkamaalla, mikäli tarvetta löytyy.

Singelimestaruuskisa oli Mustikkamaalla 11.9. ja voittajaksi nousi jälleen Juhani Nieminen, toiseksi heitti Anneli Koivisto ja kolmanneksi Esko Rantasalmi.

Kallion Kirkkaan kanssa ajateltu ystävyysottelu jäi vielä myöhemmille vuosille, koska yhteistä aikaa ei löytynyt.

Jaoston vetäjinä toimivat: Kari Leppänen ja varalla Anneli Koivisto

3.10  Shakki
Mehulaiset ovat pelanneet shakkia Juttutuvassa. Mehun shakkimestaruus ’Mehu-Matti’-titteli ratkaistiin Juttutuvassa lauantaina 13.11. Mehun mestaruuden voitti Ilkka Kuisma, Erkki Forsberg oli toinen ja Arto Vuorinen kolmas.

Jaostovastaava Arto Vuorinen

3.11  Sulkapallo
Sulkapalloa on pelattu Merihaan palloilutalon yläkentillä kahtena päivänä viikossa. MEHU-sulkiksessa liikkuu aktiivisesti vähemmän pelaajia kuin muina vuosina.

Vuoden 2010 MEHU-CUP loppuottelut pelattiin Merihaan palloilutalossa 8. toukokuuta.
 
Miesten kaksinpelin lopputulokset: kultaa Veli Riihiluoma, hopeaa Arto Halme ja pronssia Simo Finni
Miesten nelinpelin lopputulokset: kultaa Matti Rintala/Arto Halme, hopeaa Esko Viljanen/Veli Riihiluoma ja pronssia Jari Loponen/Matti Huuhka

Jaostovastaava Ari Arva

3.12  Salibandy
Salibandyä pelattiin maanantaisin ja tiistaisin Merihaan Palloilutalossa. Pelaajia on ollut mukana 20-30. 

Jaostovastaava Ari Lehikoinen.

 3.13 Tiedotus
Vuoden aikana lähetettiin kaksi MEHU-kirjettä siten, että postimaksuja säästääksemme ne lähettiin sähköpostitse ja niille mehun jäsenille, joille ei ole sähköpostia postitettiin kirjeitse kotiin. Kotisivuja päivitettiin vuoden aikana ja harrastevastaavat ja johtokunta tiedottivat ajankohtaisista asioista kiitettävästi kotisivuilla. Tiedotuksesta vastasi sihteeri Pirjo Helin ja jäsenasioita hoiti Marja Genral-Wikstedt.

4  MUUTA
Johtokunta on johtanut ja jäsenkunta on harrastanut liikuntaa. Talouden perustaa, jäsenmaksujen perintää, pitää hieman entisestään tehostaa. Katetta maksulle Mehun monipuolisesta lajitarjonnasta löytyy jokaiselle.

 
 © 2004 Merihaan Urheilijat MEHU ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu